Kirjanpitopalvelu

Perustin Kirjanpitopalvelu Tarja Anttilan vuonna 2016 valmistuessani talous- ja toimistopalveluiden Merkonomiksi. Yrittäjänä, ompelijana ja kauppiaana olen toiminut vuodesta 2001 lähtien. Aloitin yrittäjänä valmistuttuani yo-pukuompelijaksi. Vuosien varrella olen suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon sekä viimeisimpänä merkonomin tutkinnon. Osallistun säännöllisesti kirjanpito- ja verotusasioihin liittyviin koulutuksiin sekä seuraan alan julkaisuja ja ajankohtaisia tapahtumia. Olen mukana myös alan verkostossa, josta saan tarvittaessa tukea kokeneemmilta kollegoilta.
 
Tarjoan kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelua pienyrityksille, myös palkanlaskenta onnistuu. Teen sekä paperista että sähköistä kirjanpitoa yritykseni toimipisteessä Peräseinäjoella. Sähköisen kirjanpitoaineiston voi toimittaa esim. eTaskun avulla, myös kansion jakaminen google drivessa tai vastaavassa palvelussa on mahdollista. Tällä hetkellä kokemusta on kertynyt eniten toiminimi yrityksistä. Omasta yrittäjänurasta johtuen tuttuja ovat käsityö- ja kaupanalat. Myös pienimuotoiset maatalous- ja metsäalan kirjanpidot onnistuvat.

Teen asiakkaan kanssa aina kirjallisen sopimuksen, jossa noudatetaan alan yleisiä ehtoja. Kirjanpitopalvelun toiminta on vastuuvakuutettua.


Kirjanpitopalvelua ja ajankohtaisia aiheita voit seurata Facebookissa.

Tutustu hinnastoon ja ota yhteyttä. Autan sinua mielelläni kirjanpito-asioissa.

Yritykseni on seuraavien yhdistysten jäsen

Tasekirjailijat ry
"Yhdistyksen tarkoituksena on valvoa taloushallintoalalla toimivien ammatinharjoittajien yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä."

Veronmaksajain keskusliitto ry
"Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) on kotitalouksien, yritysten ja yhteisöjen riippumaton järjestö. Liitto neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä elämäntilanteissa, ajaa kohtuullista verotusta sekä puolustaa kansalaisten oikeusturvaa verotuskysymyksissä."

Suomen yrittäjät ry
"Pienten ja keskisuurten yritysten etu- ja palvelujärjestö"
Copyright ©2017 Kirjanpitopalvelu Tarja Anttila
Y-tunnus 1707903-4 alv rek.  Kotipaikka Seinäjoki
Kaikki oikeudet pidätetään.
Kirjanpitopalvelu Tarja Anttila
Keskustie 26, 61100 Peräseinäjoki
tarja(a)kirjata.fi
puh 064174886
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.

OK, ymmärrän tai Lisätietoja
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän